lauantai 1. joulukuuta 2012

Koristeita ja kuusi numero uno


Tästä se lähtee, joulukuu! Ensimmäisestä joulukalenterin luukusta paljastui enkeleitä ja lintuja, voi miten sievä kuva se oli. Lapset mussuttavat (isoja!) karkkejaan karkkikalentereista, jotka heille aikanaan lupasin. Hieman hirvittää tuo karkin määrä, mutta pitää olla tarkkana että pestään heti sen jälkeen hampaat. Kerranhan se vain on joulukuu vuodessa...

Eilisilta oli meillä asetettu päivämääräksi, jolloin ensimmäinen joulukuusi koristellaan. Niinpä kaivoimme esiin vihreän muovikuusen, johon lapset saivat koristella kaikki koristeet. Ja nimenomaan kaikki, sillä tässä säkillisessä koristeita olivat niin opiskeluaikaiset Tiimarin nauhat, mummini ostamat muovipallot kuin puisen kauden hevosetkin. Ja kaikki nauhat mitä ikinä on ostettu. "Jos sinä äiti kerran koristelet alakerran kuusen, niin tähän et koske", totesivat lapset kun saivat laitella palloja. Tästä tuli juuri sitten juuri semmoinen: rakkaudella tehty, täynnä koristeita oleva oleva ja lasten mielestä se paras kuusi.

Sitten eilen koristelin lisää kotia (nythän on jo joulukuu, ystävät!) ja asettelin ulko-oveen vihreäsävyisen kranssin, jonka aiemmin tein ja jonka vasta nyt koristelin.

Tämän höyhenkranssin puolestani löysin Prismasta. Viime vuonna näitä oli siellä myös, mutta en ehtinyt semmoista ostaa kun ne oli jo loppuunmyyty. Nyt kun semmoisen nappasin kainaloon, sinne jäi enää kaksi. Se on kyllä ihastuttava!


Tämä jääkaapin ovessa oleva viritys on myös peruja lapsuudestani. Jostain syystä äitini tapasi laittaa jääkaapin oveen kilisevän nauhavirityksen, että joka kerta kun käy jääkaapilla, se kilahtaa. En muista, oliko alkuperäinen tarkoitus lopulta se, että kun kilahtaa, niin ei kehtaa avata sitä ovea niin usein...joka tapauksessa viritän joka vuosi jääkaapin oven kulkusten ja nauhojen yhdistelmän - teeman mukaisesti tänä vuonna siinä on valkoista pitsiä ja vihreäruutuista nauhaa.


Toiseen vessoista laitoin tällaisen "kristallipallon", joka ostettiin muutama vuosi sitten tytön huoneeseen. On mukavaa pestä illalla hampaita pelkän kristallipallon valossa. :-)


Viimeinenkin huone sai ikkunakoristeensa, kun virittelin sinne tämän viime vuonna kierrätyskeskuksesta ostamani ikkunakoristeen. Viisikymmentä senttiä well spent!



1 kommentti:

  1. Kaunis katajakranssi, ja kerrassaan viehkeä joulukuusi ; )
    Jouluvalot on tosi kivoja tunnelmanluojia. Huomenna laittelen adventtitähden ikkunaan... siitä alkaa aina joulunaika : )

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!