maanantai 23. joulukuuta 2013

Aatonaaton hiljentymistä


Viimeisiä, ihania touhuja enää tälle päivälle! Kattauksen rakentamista ja pöytäliinan silittämistä. Tuolihuppujen koristamista hopeisella nauhalla. 

Joulurauha on ollut kyllä meidän talossa monta päivää, olen päässyt loma- ja joulufiilikseen tällä kertaa hyvin vaivattomasti. Olemme katselleet monta hyvää elokuvaa (suosittelen erittäin lämpimästi Piin elämää muuten), syöneet suklaata ja hipsutelleet villasukissa. Pian menee kinkku uuniin, ja illalla viemme yölliselle lehdenjakajalle pienen suklaapaketin postilaatikkoon odottamaan. Aamulla on mainiota nähdä, miten se paketti on yöllä aina hävinnyt parempiin suihin!

Tämänvuotinen joulukukkakimppuni noudattelee aika pitkälti samaa linjaa kuin muutamina vuosina se on ollut, valkoisia kukkia ainoastaan. Että se on kaunis! Mukana on metsäisiä oksia ja käpyjä, mikä noudattelee ihanasti tämänvuotista teemaani. 



Lisäksi ostin leikko-amarylliksiä isoon maljakkoon.



Nyt saa joulu tulla!

Sydämellistä ja siunattua joulua jokaiselle lukijalleni! <3

Tahtoisin päästä paimenten mukaan,
unohtaa kiireen ja melun rasittavan
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo yksi joulu sai muuttaa historian
Joulu on taas, riemuitkaa nyt
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt!

5 kommenttia:

  1. Aivan kertakaikkisen ihana kimppu. Kyllä ne kukkakaupassa ossaa!!! Itse ostin punaisen amarylliksen. On vain aika nupulla vielä, toivottavasti aukeaa pian.

    VastaaPoista
  2. Niin niin kaunista! Kyllä valkoinen on joulun väri :)
    Rauhallista joulua!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!