perjantai 4. joulukuuta 2015

Tähtiä ja cappucinoleivoksia


Lidlissä voi tehdä löytöjä, sen on viime vuosi opettanut. Olen hankkinut sieltä niin vaatteita kuin taloustavaroita, ja näemmä siellä myydään myös kivoja joulujuttuja. Ostin sieltä valkoiset tähdenmalliset kynttilälautaset, joita kyllä ajattelin käyttää koko vuoden enkä ainoastaan jouluna! Näitä oli kolmea kokoa ja ostin jokaista yhden. Näissä voi tarjoilla nameja, pähkinöitä tai kuivattuja hedelmiä, ja toki niissä voi kynttilöitäkin poltella. Olen tosi tyytyväinen ostokseen, kun nämä olivat yhteensä 12 euroa.



Lisäksi ostin koristeeksi kaksi keraamista tähteä, jotka myös tulevat olemaan meillä esillä läpi vuoden. Ainakin tuo valkoinen. 


Leivoin mieheni syntymäpäivän kunniaksi cappucino-leivoksia, jotka olivat lopulta yllättävän mauttomia....joten laitan niiden sijaan tähän linkin maukkaampiin unelmankevyisiin mokkaleivoksiin. :-) 



Hyvää viikonloppua kaikille ja lähestyvän joulun tunnelmaa. Eräs ystäväni kertoi joulumielensä olevan kadoksissa. Kyllä se on minullakin välillä ollut kadoksissa, vaikka toisin voisi luulla. Joulu ei ole aina samanlainen ja se tulee elämään, vaikka olisi huoliakin. Olen ajatellut, että joulu tulee joka vuosi semmoisena kuin se tulee, oli elämässä mikä tahansa tilanne. Jonakin vuonna on toisenlainen joulu ja toisena taas toinen. Joulun sanoma onneksi ei muutu. <3

Kuuletko kuisketta tallissa täällä, 
suihketta siipien pienoisen päällä? 
Enkelin saattajat valvoo,
hellästi katsellen lapsosta taivaan,
onnen mi vaihetti maisehen vaivaan.
Häntä he riemuitsen palvoo.

2 kommenttia:

  1. Voi että nuo tähdet on kyllä hienoja! Pitänee suunnistaa lidliin katsomaan, olisiko niitä vielä.
    Hauska sattuma muuten; kuuntelen tässä samalla joululauluja ja juuri luin kirjoittamiasi laulunsanoja postauksen lopussa, kun samainen laulu samasta kohdasta soi. Aivan hätkähdin kun tajusin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäs sattui! :-) Laulu on kyllä ihana. Toivotaan että tähtiä vielä löytyy.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!